Seismo Oy toi OS/G Areenan näkyviin

1.12.2011

Kupittaan monitoimihalli nimettiin syyskuussa OS/G Areenaksi. Seismo Oy vastasi siitä, että TUTO Hockeyn ja markkinointiviestintätoimisto OS/G:n uudet ilmeet näkyvät hallin seinillä.

Seismo uudisti sekä jäähallin ulkopuolen että sisätilojen ilmeet. Aika oli tiukilla, sillä projektin toteuttamiseen oli aikaa vain kolme viikkoa. Jäähallin avajaisia ei voitu siirtää.

– Välillä teimme ympäripyöreitä vuorokausia. Olin itsekin viimeistelemässä jäämainoksia. Meille on tärkeää, että teemme sen minkä lupaamme, Seismon toimitusjohtaja Ismo Seeve sanoo.

Seismo asensi OS/G Areenan ulkoseiniin uutta LED-teknologiaa käyttävät nimikyltit. Energiansäästölamppuihin verrattuna LEDit vähentävät energiankulutusta 50–80 prosenttia.

– Olemme puolentoista vuoden ajan etsineet hyviä LEDien valmistajia Kiinasta. Yrityksellämme on Kiinassa kahdeksan työntekijää. Tulemme varmasti hyödyntämään tekniikkaa tulevaisuudessa yhä enemmän, Seeve kertoo.

Seismo uudisti myös jäähallin sisätilojen ilmeen ja toteutti jäämainokset, ikkunateippaukset ja seinien mainoslakanat. Käytäville tuotiin siivenmuotoisia Seismo Wing –mainostelineitä, jotka sopivat hyvin tapahtumiin ja messuille. Seinille tuotiin myös alumiinikehyksiin pingotettuja kangastulosteita, joilla OS/G:n ja TUTO Hockeyn uudet ilmeet saatiin hyvin näkyville.

– Tuote on kätevä, sillä kun telineet on olemassa, uudet nelimetriset kangastulosteet voidaan toimittaa asiakkaalle kirjekuoreen pakattuna. Saumattomasta kankaasta voidaan tehdä jopa viisi metriä korkea, Seeve sanoo.

Perheyritykset yhteistyössä

OS/G:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Saari kertoo nopean aikataulun luoneen projektiin painetta.

– Yhteistyökumppanimme valinta perustui vanhaan, hyvin toimineeseen yhteistyöhön. Kun asioita tehdään ripeällä aikataululla, tarvitaan ennen kaikkea luottamusta yhteistyökumppaniin. On tiedettävä, että sovitut asiat tulevat tehdyiksi.

Saari näkee jäähallin ilmeen uudistuksen hyvänä esimerkkinä yritysten välisistä tasavertaisista kumppanuussuhteista.

– Maailman kehittyminen edellyttää verkostoitumista eri alojen yritysten kanssa. Seismolla on meitä kiinnostavaa osaamista tuotantopuolella ja mielenkiintoista toimintaa Kiinassa. OS/G ja Seismo ovat molemmat kasvavia ja kehittyviä perheyrityksiä, joten yhteistyö on luontevaa, Saari sanoo.

Uudistus toi lisää katsojia

TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Mikko Nikula kertoo hallin kasvojenkohotuksen luoneen osaltaan hyvät edellytykset kehittää jääkiekkojoukkueen toimintaa.

– Jäähalli sai aivan uutta eloa. Nyt erottuu hyvin puiston keskeltä, eikä ole enää pelkkä musta kuutio. Sisälle on saatu hyvin näkyvyyttä yhteistyökumppaneille ja halli näyttää TUTO Hockeyn omalta.

OS/G Areenan ja TUTO Hockeyn ilmeiden uudistuksella on saatu ihmiset kiinnostumaan myös hallin tapahtumista. Ulkoiset puitteet vaikuttavat myös jääkiekko-otteluiden suosioon.

– Katsojamäärät ovat kasvaneet viime vuoteen verrattuna noin 30 prosenttia, vaikka peli kulkee samalla tavalla.

Lisätietoja:

Seismo Oy
toimitusjohtaja
Ismo Seeve
0400 921 012
ismo@seismo.fi

OS/G – A Scandinavian MarCom Agency
hallituksen puheenjohtaja
Jouko Saari
020 780 6823
jouko.saari@osg.fi

Ota meihin yhteyttä: myynti(a)seismo.fi   (02) 275 4040   Seismo Oy   Hiidenkatu 9 20360 Turku